Viime viikolla rupesi tuntumaan taas siltä, että pieni loma arjesta olisi tervetullut. Lisäksi se, että kotiinpaluuseen on paljon vähemmän aikaa kuin mitä tänne tulemisesta on kulunut, on alkanut muuttua hyvin konkreettiseksi ajatukseksi. Tämä on puolestaan johtanut sen tajuamiseen, että Italiassa olisi nähtävää ihmiselämäksi, ja tällä haavaa aikaa siihen noin seitsemän viikkoa. Niinpä päätimme harrastaa oikeata suorittavaa supermatkailua (en muuten aio enää ikinä nauraa japanilaisille) ja vajaassa kahdessa päivässä katsastimme sekä Sienan että Bolognan. Näihin kahteen päivään sisältyi myös kolme suht pitkää junamatkaa, mutta ovathan molemmat kaupungit sentään samaan ilmansuuntaan Roomasta katsottuna.
Koska postauksesta tulee taas sangen valokuvapainotteinen, tämä ensimmäinen osuus käsittäköön Sienan. Bologna seuraa perästä.
Piazza del Campo
Siena on siis toscanalainen piehenkö kaupunki, joka on tunnettu erinomaisesti säilyneestä, UNESCO:n maailmanperintökohteeksi nimetystä keskiaikaisesta keskustastaan, taideaarteistaan, 1400-luvulla perustetusta Monte dei Paschi di Siena -pankista sekä paliosta eli keskusaukiolla vuosittain pidettävästä varsin omaperäisestä laukkaratsastuskilpailusta.
Monte dei Paschi di Sienan vanha pääkonttori
Tällaiselle keskiaikaihmiselle Siena oli tietysti aivan unelmien kohde. Aikaa olisi toki saanut kulumaan enemmänkin, mutta vajaassa vuorokaudessakin ehti nähdä monta upeaa kohdetta. Siena tuntui hyvin erilaiselta kuin aiemmin vierailemamme jokseenkin kulissimainen Assisi. Vaikkei Sienakaan mikään valtava metropoli ole, se vaikutti kuitenkin kaupungilta, jossa ihmiset oikeasti asuvat.
Perjantai-iltana kävimme katsomassa 1200-luvulla rakennetun Duomon sekä vierailimme sen vieressä sijaitsevassa Museo dell'operessa, josta oli myös mahtavat maisemat. Toisin kuin italialaisissa kirkoissa yleensä, tänne oli pääsymaksut ja kaikki, mutta oli kirkko myös vaivan väärti upeine frescoineen ja mosaiikkeineen.
Lauantaiaamuna oli vuorossa Palazzo Pubblico, Sienan kaupungintalo. Se on ehkäpä upeimpia ja myös omaleimaisimpia keskiaikaisia kohteita joita olen nähnyt erityisesti maailmankuulujen frescojensa takia, joista tunnetuin lienee Ambrogio Lorenzettin teokset hyvästä ja pahasta hallinnosta Sala della Pacessa. Sisällä palatsissa ei saanut valokuvata, joten kiinnostuneet joutuvat googlaamaan, mutta on se vinkeän näköinen paikka ulkoa päinkin. Ja maisemat olivat tietysti taas upeat – eipä Toscanaa suotta kehuta.
Seuraavaksi siis vuorossa Bologna, ja listalla odottavat Trier sekä reissu Montefalcoon. Tämän kaiken jäljiltä täytyy varmaankin joku päivä tehdä postaus, jossa kerron juomastani kahvista ja kuvaan tietokonettani, jotta ette luule täällä olosta ihan liikoja...
On muuten vähän sama fiilis, blogipostauksien perusteella tulee ihan liian värikäs kuva. Mutta mielenkiitoisempi se kai on sekä kirjoittaa että lukea nimenomaan "huippuhetkistä" (kamala sana).
VastaaPoistaNiin eeppistä kuin Islannissa onkin, tiettyjä asioita saat kyllä kaipaamaan. Etenkin lämpöä ja arkkitehtuuria. Islannin rakennukset ovat järjestäen vähemmän viehättäviä.
Oih, miten jossain voi olla noin paljon kaunista arkkitehtuuria ja jossain vain kourallinen. Onhan kukaan tutkinut, millainen vaikutus ympäröivällä arkkitehtuurilla on ihmisten mieleen ja maailmankuvaan. Voisin kuvitella, että sitä muovautuisi aika erilaiseksi, jos olisi viettänyt vuosia renessanssin ympäröimänä, verrattuna 1970-luvun elementtilähiöihin.
VastaaPoistaKuvia katsellessa tuli myös mieleen, että vaikka ne italialaispoliitikkojen huvittuneet kommentit Suomen-reissullaan puukirkossa vierailun jälkeen olivat ehkä hiukan ylimielisiä, ymmärrän heitä. Jos on syntynyt, kasvanut ja elää päivittäin noiden taideteosten ympäröimänä, niin joku kämyinen puukirkko jossain suomalaisessa tuppukylässä voi tuntua aika lattealta. Ja sitä kämyistä puukirkkoa hehkuttavat suomalaiset vielä aavistuksen latteammilta.