Viikonloppumatkailua

Tästä blogista on tullut kummallisen matkustuspainotteinen, (oikeasti, enimmän osan aikaani istun jossakin kirjastossa tai huoneessamme ja kirjoitan, mutta siitä ei ole kauheasti blogattavaa) mutta samalla linjalla jatketaan.

Viime viikolla rupesi tuntumaan taas siltä, että pieni loma arjesta olisi tervetullut. Lisäksi se, että kotiinpaluuseen on paljon vähemmän aikaa kuin mitä tänne tulemisesta on kulunut, on alkanut muuttua hyvin konkreettiseksi ajatukseksi. Tämä on puolestaan johtanut sen tajuamiseen, että Italiassa olisi nähtävää ihmiselämäksi, ja tällä haavaa aikaa siihen noin seitsemän viikkoa. Niinpä päätimme harrastaa oikeata suorittavaa supermatkailua (en muuten aio enää ikinä nauraa japanilaisille) ja vajaassa kahdessa päivässä katsastimme sekä Sienan että Bolognan. Näihin kahteen päivään sisältyi myös kolme suht pitkää junamatkaa, mutta ovathan molemmat kaupungit sentään samaan ilmansuuntaan Roomasta katsottuna.

Koska postauksesta tulee taas sangen valokuvapainotteinen, tämä ensimmäinen osuus käsittäköön Sienan. Bologna seuraa perästä.

Piazza del Campo

Siena on siis toscanalainen piehenkö kaupunki, joka on tunnettu erinomaisesti säilyneestä, UNESCO:n maailmanperintökohteeksi nimetystä keskiaikaisesta keskustastaan, taideaarteistaan, 1400-luvulla perustetusta Monte dei Paschi di Siena -pankista sekä paliosta eli keskusaukiolla vuosittain pidettävästä varsin omaperäisestä laukkaratsastuskilpailusta.

Monte dei Paschi di Sienan vanha pääkonttori

Tällaiselle keskiaikaihmiselle Siena oli tietysti aivan unelmien kohde. Aikaa olisi toki saanut kulumaan enemmänkin, mutta vajaassa vuorokaudessakin ehti nähdä monta upeaa kohdetta. Siena tuntui hyvin erilaiselta kuin aiemmin vierailemamme jokseenkin kulissimainen Assisi. Vaikkei Sienakaan mikään valtava metropoli ole, se vaikutti kuitenkin kaupungilta, jossa ihmiset oikeasti asuvat.

Perjantai-iltana kävimme katsomassa 1200-luvulla rakennetun Duomon sekä vierailimme sen vieressä sijaitsevassa Museo dell'operessa, josta oli myös mahtavat maisemat. Toisin kuin italialaisissa kirkoissa yleensä, tänne oli pääsymaksut ja kaikki, mutta oli kirkko myös vaivan väärti upeine frescoineen ja mosaiikkeineen.

Lauantaiaamuna oli vuorossa Palazzo Pubblico, Sienan kaupungintalo. Se on ehkäpä upeimpia ja myös omaleimaisimpia keskiaikaisia kohteita joita olen nähnyt erityisesti maailmankuulujen frescojensa takia, joista tunnetuin lienee Ambrogio Lorenzettin teokset hyvästä ja pahasta hallinnosta Sala della Pacessa. Sisällä palatsissa ei saanut valokuvata, joten kiinnostuneet joutuvat googlaamaan, mutta on se vinkeän näköinen paikka ulkoa päinkin. Ja maisemat olivat tietysti taas upeat – eipä Toscanaa suotta kehuta.

Seuraavaksi siis vuorossa Bologna, ja listalla odottavat Trier sekä reissu Montefalcoon. Tämän kaiken jäljiltä täytyy varmaankin joku päivä tehdä postaus, jossa kerron juomastani kahvista ja kuvaan tietokonettani, jotta ette luule täällä olosta ihan liikoja...

Maaliskuun Keski-Euroopat, osa I

Pari viikkoa sitten olin muutaman päivän työmatkalla Antwerpenissä. Olin käynyt Belgiassa kerran aikaisemmin, mutta siitä on aikaa viitisentoista vuotta ja silloin kohteena oli Bryssel. Olin kuullut kaupungista paljon hyvää varsin luotettavilta tahoilta, ja odotin aika innokkaasti sekä paikallista suklaata, olutta että etenkin itse kaupungin näkemistä.

Antwerpen tietää, miten matkalaiset kannattaa ottaa vastaan. Kuvassa rautatieasema.

Matka sujui hyvin, ja Belgia antoi itsestään varsin positiivisen kuvan. Ainoa märisemisen aiheeni oli se, että hotellissa piti maksaa netistä, ja että junien kuulutukset tulivat Brysselin alueella hollanniksi ja ranskaksi, ja Flanderin puolelle päästymme kieli vaihtui tyystin hollanniksi. (Onneksi junailu ja junien vaihto sujui kivuttomasti, ranskankielisistä kuulutuksista kun tajusi vielä jotain, mutta hollanti ei kuulu ihan joka turistin kielivalikoimaan. Kieliasian luonne kävi kyllä ilmi myös paikallisten kanssa jutellessa; vaikken kovin tulikivenkatkuisia mielipiteitä kuullutkaan, en ole ollenkaan hämmästynyt että maan poliittinen tilanne on mikä on.)

Hotelli Elzenveld

Majoituin matkani aikana hotellissa nimeltä Elzenveld. Jos unohdamme ylihintaisen internet-yhteyden, voin suositella hotellia lämpimästi kaikille. Se on vanhasta sairaalasta / hospitaalista erittäin hienosti kunnostettu hotelli ja konferenssikeskus, jonka arkkitehtuuri on jo sinänsä näkemisen arvoista. Huoneet ovat mukavat ja siistit ja sijainti kaupungin keskustassa mitä mainioin. Lisäksi hotellin aamiaisella sai parasta appelsiinimehua ikinä.

Yksi päivä reissusta kului pääasiallisesti seminaarissa, jossa pidin itse esitelmän ja kuuntelin niitä kohtuullisen määrän hollanniksi. Se oli kyllä hieman rankkaa ottaen huomioon, että lähtökohtaisesti en ymmärtänyt muiden puheesta yhtään mitään. Toisaalta taas rupesin miettimään, ettei hollannin oppiminen välttämättä olisi tavattoman vaikeaa, koska tuttuja sanoja oli kuitenkin hämmästyttävän paljon. Belgialaisten hollanti sitä paitsi kuulostaa enemmän saksalta kuin hollantilaisten hollanti, eli sen ääntäminenkään ei ehkä olisi ihan toivotonta.

Muun ajan sitten nautinkin kaupungin arkkitehtuurista, shoppailumahdollisuuksista ja ruuasta. Kuvat toivottavasti kertovat jotain maisemista ja rakennuksista. Jos rahoistaan haluaa päästä etenkin vaatteita ostamalla, Antwerpen on siihen tarkoitukseen ehkäpä paras vierailemani kaupunki. Jokaikisen tuntemani eurooppalaisen vaateketjun liike löytyi aivan ydinkeskustasta, ja niiden valikoima on siellä huomattavasti laajempi kuin esim. täällä Roomassa. Mitä taas ruokaan tulee, niin belgialainen kulttuuri vaikuttaa olevan aikas täydellinen sekoitus vähän kaikkea mitä Euroopassa tyypillisesti syödään. Lisäksi kaupungin kansainvälisyys ja monikulttuurisuus näkyy siinä, että etnisiä ravintoloita löytyy joka makuun. Olut on tietysti erinomaista, ja lisäksi ihastuin paikallisiin vohvelikojuihin, joista niitä sai parilla eurolla vaivattomasti mukaan. Valitettavasti aikaa ei ollut kovasti museoiden kiertämiseen, mutta kävin sentään Rubenshuisissa katselemassa upeaa barokkiarkkitehtuuria ja maalauksia. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen paikka sekin.

1500-luvulta peräisin oleva Antwerp Begijnhof on UNESCO:n maailmanperintökohde ja ehdottomasti vierailemisen arvoinen paikka. Beguinit (vai mitä se on suomeksi?) olivat yhteisöjä, joka elivät hieman nunnien tapaan keskittyen hyväntekeväisyyteen ja rukoiluun mutta ilman minkäänlaista luostarilupausta.

Seuraava Keski-Euroopan reissu koittaakin ensi viikolla, jolloin matkaamme muutamaksi päiväksi Trieriin. Sitä ennen pitäisi tehdä kasa töitä, vaikka viikonlopunvietto houkuttelisi juuri nyt hieman enemmän. Lisäksi olen täysin koukussa Katzuo Ishikuron romaaniin Never Let Me Go, joten luultavasti kaikki hyvät aikeeni romuttuvat siksi, että on pakko lukea.

Tämä on rantalomakaupunki talvella

Tällä viikolla oli yksi retkipäivä, mikä oli ihan tervetullutta vaihtelua. Ohjelmassa oli toki kaikenlaista sivistävää; näimme terracotta-patsaita, kaupungin, jossa Aeneas nousi maihin sekä Borghese-suvulle yhä kuuluvan varsin romanttisesti rapistuneen maaseutulinnoituksen.

Matkan loppuosa suuntautui Anzion kaupunkiin. Se sijaitsee meren rannalla Roomasta lounaaseen ja oli monella tavalla hauska vierailukohde. Tuntui täysin surrealistiselta pulpahtaa yhtäkkiä monella taavlla hyvin tyypilliseen rantalomakohteeseen rantakatuineen, palmuineen, huviloineen, satamineen, huvipursineen ja kalaravintoloineen (oli muuten hyvää). Päiväkin oli kaunis ja aurinkoinen, ja meri välkehti turkoosina - kuvien perusteella näyttää jopa kesäiseltä. Kaupunki oli kuitenkin hyvin hiljainen ja huviveneet talviteloilla. Anzioon pääsee Roomasta paikallisjunalla tunnissa, joten se voisi olla mukava kohde vierailla keväämmällä, kun uimaankin ehkä uskaltautuisi.

Meren rannalla kävely oli mahtavan rauhoittavaa ja piristävää. En tiedä onko sillä moinen vaikutus aina ja kaikkialla, mutta horisontin ja veden tuoma avaruus tuntui ihmeelliseltä. Rooma on monella tavalla mahtava, mutta vesielementti täältä kyllä suurimmaksi osaksi puuttuu. (Syvällä uomassaan vihertävänruskeana lilluva Tiber kun ei täysin täytä meren tai edes Tonavan kaltaisten jokien tehtävää.) Ylemmässä kuvassa näkyvät myös keisarillisen palatsin rauniot. Ihan mukavalla paikalla ollut se paikka aikoinaan...

Tänään...

...en tykkää

- Vessasta, joka ei toimi.
- Orastavasta penikkataudista (piti sitten tulla Roomaan asti hankkiman urheiluvaiva).
- Siitä, etten voi juoda määrättömästi kahvia ilman sivuvaikutuksia.
- Olemattomasta aikaansaavuudesta muutaman niin sanotusti pitkähkön työpäivän jälkeen.

Sen sijaan huomenna taas retkeillään, ja kohta on viikonloppu jonka ohjelmaan kuuluu kaikenlaista olennaista, eli syömistä, yöelämää ja shoppailua.

*

Päivän kuvana saavat toimia maisemaa ihailevat piispat. Lisää heitä löytyi tälläytyneenä mukavasti olutkaapin eteen, mutta siitä minulla ei riittänyt pokka ottaa kuvaa.

Kaupunki vuoren rinteellä

Lauantaina päätimme karistaa Rooman pölyt hetkeksi jaloistamme ja tehdä pienen viikonloppumatkan Assisiin. Assisi on kokolailla keskellä Umbriaa sijaitseva keskiaikainen kaupunki, jonne on varsin helppo matkustaa Roomasta. Junamatka kestää parisen tuntia suuntaansa.

Assisi on tietysti kaikkein tunnetuin pyhän Fransiscus Assisilaisen vuoksi. Hänhän on 1200-luvulla vaikuttanut yksi kaikkein kuuluisimmista pyhimyksistä, joka perusti fransiskaanien luostarijärjestön. Assisissa sijaitsee paitsi luostari, myös Basilica di San Francesco, joka on hienoimpia ellei hienoin kirkko, jonka olen koskaan nähnyt. Valitettavasti kirkossa ei saanut ottaa kuvia, mutta oli se ihan vaikuttava ulkoakin.

Kaupunki itsessään on säilynyt hyvin pitkälti keskiaikaisessa asussaan, vaikka joukossa on muutamia "uudempiakin" renessanssi- ja barokkirakennuksia. Kadut ovat kapeita ja osa hyvinkin jyrkkiä, talojen seinät kiveä ja pihoissa on patinoituneita saviruukkuja kasveineen.

Kaupungin korkeimmalla kohdalla näköalaa hallitsee Rocca Maggiore. Nyt jo suurelta osin raunioitunutta linnaa alettiin rakentaa 1100-luvun lopulla, jolloin se toimi saksalaisena feodaalilinnana. Historiansa aikana linna on raunioitunut useaan otteeseen; ensimmäisen kerran tämä tapahtui jo 1100-luvulla jolloin kaupungin asukkaat kapinoivat ja tuhosivat sen. Se rakennettiin uudestaan 1300-luvun puolivälissä, ja myöhäiskeskiajan ja renessanssin aikana sitä laajennettiin entisestään. Lopulta linnaa ei kuitenkaan enää tarvittu puolustuskäyttöön ja se hylättiin. Nykyään se on auki yleisölle, ja ainakin näköalat ovat varsin jylhät.

Illalla kaupunki hiljeni täysin, mikä oli ehkä erikoisin kokemus reissun aikana. Vaikka olimme liikkeellä off season -ajankohtana, kaikesta näki, että vanha kaupunki pyörii pitkälti turismin ja pyhiinvaeltajien ympärillä. Kun kadut olivat lauantai-iltana pitkälti täysin autioita ja suuri osa ravintoloistakin kiinni, vaikutelma oli aika aavemainen, hieman kuin olisi ollut vierailulla elokuvan kulisseissa. Sunnuntaina ennen junan lähtöä piipahdimme uudemmassa Assisissa, ja se vaikutti olevan kuin mikä tahansa pikkukaupunki. Toisaalta hyvin ymmärrettävää, toisaalta sääli. Kaunis vanha Assisi silti yövalaistuksessaan oli.

Melkein luontoa

Villa Doria Pamphilj Monteverden kaupunginosassa on ehdottomasti lempipaikkojani Roomassa. Muutaman sadan metrin päässä sijaitseva valtava puisto on lähimpänä luontoa, mitä järjellisen matkan päässä on saavutettavissa. Sen verran metsäläinen olen, että se tulee tarpeeseen.

Puisto jakautuu oikeastaan kahteen maisemallisesti hyvin erityyppiseen alueeseen. Pienempää hallitsee alueen aikoinaan omistaneen Pamphilj-suvun 1600-luvulla rakennuttama casino, jonka tarkoituksena oli toimia näytteillepanopaikkana suvun omistamalle taidekokoelmalle. Kuulemani mukaan sen avaaminen yleisölle olisi jälleen suunnitelmissa, mutta projekti on pitkittynyt eikä rakennukseen valitettavasti pääse sisälle.

Casinoa ympäröi muotopuutarha ja sen edustalla on laajempi, muurien rajaama viheralue, jossa on patsaita, suihkulähteitä, ruusutarha ja muuta kaunista katsottavaa.

Laajempi osa puistoa on enemmän luontomaisessa tilassa, ja siitä tulee mieleen englantilaiset puistot ja puutarhat. Suosikkireittini kulkee pienen järven ympäri, jossa asustelee pari joutsenta, ankkoja ja muita lintuja. Aurinkoisina päivinä puisto ja järven ympäristö ovat täynnä ihmisiä - osa on lenkillä, osa piknikillä, osa ruokkimassa lintuja.

Puistossa myös todella näkee kevään tulon. Pari viime päivää ovat olleet tosi lämpimiä ja keväisiä. Aurinko on paistanut täällä melkein koko ajan, mutta nyt tuulikin on jo lämmin ja italialaiset siirtyneet ulkoilmaan. Ja mikäs siinä on ollessa, kun helmikuussa appelsiinit kasvavat ja palmut humisevat...

Puisto on myös koiranulkoiluttajien suosiossa. Koirat vaikuttavat täällä huomattavasti rauhallisemmilta ja keskenään toimeentulevammilta kuin Suomessa. Tiedä sitten, onko kyse vain siitä, että paikallinen elämänmeno tarttuu niihinkin. Vähän ikävä omia koiria kyllä noita katsellessa tulee. Jos näette lehdessä otsikon "Hullu suomalaisnainen varasti koiran Roomassa", niin tiedätte sitten kenestä on kyse...

Wikipedian artikkelista voi lukea lisää puiston taustasta ja historiasta.